Mylly-Mäkelän ympäristöä ja lähiseutua

Mylly-Mäkelän ympäristöLähialueMAP.jpg

1 MYLLYJÄRVI

20150830_Myllis-1013.jpgMylly-Mäkelän caravan-alue sijaitsee Myllyjärven rannalla. Vesi ympäröi aluetta kahdelta suunnalta. 20140914_Myllis-1007.jpgJärvi on puhdasvetinen ja osittain hyvinkin erämainen. 140913_MylziMelonta-1013.jpgSammallahdella ja Pajulahdella näkee joutsenia ja kuikkia. Taivalla saattaa kaarrella Sääksipariskuntakin. 140913_MylziMelonta-1071.jpgMylly-Mäkelän pohjoispuolella on pitkä Haukiniemi. Niemeltä löytyy matala lahti jossa on hieno hiekkapohja. Hyvä uintipaikka lapsille. Rannalla on nuotiopaikka. Rannalle pääsee veneellä tai hyväkuntoista metsätietä, joka lähtee Mylly-Mäkelän puomilta. Museovirasto on löytänyt Haukiniemeltä ja viereisen Hussanlahden rannalta kivikautisia asuinpaikkoja.

140913_MylziMelonta-1064.jpgMyllyjärveä länteen soudellessa tullaan pienelle Välijoelle ja edelleen Sumperinjoelle joka johtaa lopulta Vesijaon isolle selälle. 20150911_MylMelo-1028.jpgVesijaolla vesi jakautuu nimensä mukaisesti. Länteen päin vedet päätyvät Vanaja-veteen ja lopulta Porin kautta mereen. Itään vedet virtaavat Mylly-Mäkelän ohi usean joen kautta Päijänteeseen ja sieltä lopulta Suomenlahdelle.

 

2 KAUKILAN KOSKI

(Topografikartoissa Kaukilankoski ja Kaukelan kylä)

20140914_Myllis-1102.jpg

Mylly-Mäkelän pirtille kuuluu kohinaa. Vieressä virtaa Kaukilankoski, jonka varrella toimi 1900-luvun alussa voima-asema. Täältä toimitettiin sähköä Padasjoen kirkolle. Kaukelassa on ollut myös saha ( perustettu1941).

3 ISOVUOREN MAASTOT

20151011_MylziSyys-1029.jpgMylly-Mäkelän eteläpuolelta löytyy korkeita rinteitä, jos ei nyt aivan vuoria. Ylhäältä on kaunis näkymä Myllyjärvelle. Alkumatkasta on metsätietä mutta mäen laelle ei ole polkua. 20150910_Myllis-112.jpgJos marjareissulle lähtee, kannattaa poiketa korkeammalla…

20150714_Myllis-1010.jpg…ja marjareisullehan kanattaa lähteä.

4 ”HIRSIKYLÄ”

20160623_Padasj-1054.jpgKun pirtiltä kävellään tai pyöräillään 2,5 km etelään, tullaan Romon risteykseen. Risteyksen lähellä on hauskoja hirsirakennelmia. Paikka on yksityinen eikä virallisesti näyttelyalue mutta kannattaa pistäytyä katsomassa. Matkan varrella on lähde.

 

Nähtävyyksiä lähiseudulla

Myllis_ympäristö.jpg

5 PALSAN MYLLY

Hiekkatietä eteenpäin ajaessa tullaan Vesijaon kylään, jossa on säilynyt isonjaon jälkeinen kylämaisema. Talot ovat levittäytyneet pitkäksi nauhaksi maantien ja peltolaakson reunaan.

Palsan myllymuseo on rakennettu 1800-luvulla Vesijaolta länteen virtaavan Palsanojan varrelle. Myllyn viereen nousi vesivoimalla toimiva saha 1920-luvulla.

Myllymuseo on yksityinen ja siellä on kesäisin kahvila ja taidenäyttelyitä. Matkaa Mylly-Mäkelästä Palsalle kertyy 13 kilometriä. Vesijaonraitti 562, 17630 Vesijako.

6 ARRAKOSKI

Pieni historiallinen teollisuuskylä Arrakoski löytyy päätien varrelta juuri ennen Mylly-Mäkelän suuntaan kääntyvää risteystä. Matkaa kylälle on reilut 5 kilometriä. Asfaltoitu taival taittuu mukavasti polkupyörälläkin.

20160623_Padasj-1033.jpgKylän läpi virtaavat Myllyjärvenkin vedet kohti Päijännettä. Varrella virran on ollut runsaasti teollisuutta, mm. saha (1798) Vierun hamppu- ja pellavaöljytehdas (1848), rautatehdas (1853), osuusmeijeri (1905), 20160623_Padasj-1034.jpgpuunjalostustehdas (1908), uusi vehnämylly (1935), saha sekä kehräämö (1949). 1900-luvun alussa Arrakoskella toimi voima-asema.

20160623_Padasj-1042.jpgVanha osuusmeijerin rakennus löytyy yläjuoksulla osoitteesta Tevännintie 17. Rakennuksessa toimii taidegalleria jossa on vuosittain vaihtuvia näyttelyitä. 20160623_Padasj-1050.jpgPihapiirissä on pieni terasskahvila. Galleria Ars Arrakoski on avoinna kesäaikaan ja aukeaa yleensä Juhannusviikonloppuna.20160623_Padasj-1049.jpg

 

20160623_Padasj-1029.jpg20160623_Padasj-1039.jpg

Arrakosken kylällä ei ole enää kauppaa. Vanhalla kaupalla toimii kahvila Pannu, joka on avoinna iltaisin.

 

Kyläkirppis on avoinna kesäkuukausina lauantaisin vanhalla raittiusseuran talolla, seuraa opasteita.20160903_KIRPPIS-108.jpg20160903_KIRPPIS-108.jpg

Elokuun ensimmäisenä lauantaina kylän raitilla järjestetään Elomarkkinat.

7 PADASJOKI

Padasjoen risteykseen on Mylly-Mäkelästä matkaa 11 kilometriä. 20160623_Padasj-1027.jpgRisteyksen lähellä on SEO kahviloineen. 20160623_Padasj-1026.jpgPadasjoen risteyksessä on ABC jossa pieni ruokakauppa. Pienen matkaa keskustaan päin löytyy monipuolisemmat ruokakaupat.

20160623_Padasj-1035.jpg20160623_Padasj-1014.jpgK-Market sekä S-Market jossa on myös ALKO ja R-kioski.20160623_Padasj-1015.jpg20160623_Padasj-1037.jpgPihalla on usein toritoimintaa viikonloppuisin.

20160623_Padasj-1009.jpgKeskustasta löytyy  SIWA.

 

20150706_MyllisPadasj-1036.jpgPadasjoen Keskuskadulla on vilskettä heinäkuun ensimmäisenä lauantaina kun Padasjoella järjestetään sahtimarkkinat. Illalla Laivarannasta on musiikkia ja muutakin säpinää.20150706_MyllisPadasj-1039.jpg

20160623_Padasj-1004.jpgKeskuskadulla on pieni kesätori ja kirppis.20160623_Padasj-1008.jpg20160623_Padasj-1022.jpg

 

Lisää vanhaa tavaraa löytyy Taulun teollisuusalueelta osoitteesta Sähkötie 5. Padasjoen 4H -yhdistys pitää hallissa kierrätyskeskusta.20160902_KIRPPIS-104.jpg

20160902_KIRPPIS-102.jpg

20 VANHAA TAVARAA JA ANTIIKKIA

Melko lähellä Mylly-Mäkelää, edellisessä risteyksessä toimi lankatehdas. Laitoksen ylimmässä kerroksessa on hehtaarin kooinen halli täynnä kaikenlasta vanhaa tavaraa, huonekaluja, astioita, antiikkiesineitä ja muuta, mm. palokuntakasto. Halli on avoinna viikonloppuisin.20160903_KIRPPIS-109.jpg20160903_KIRPPIS-113.jpg20160903_KIRPPIS-117.jpg20160903_KIRPPIS-120.jpg

8 GALLERIA PIKANTTI

20160623_Padasj-1018.jpgPadasjoen taideyhdistys ry:n ylläpitämä taidegalleria löytyy Padasjoen keskustasta. Pikantissa vaihtuvat näyttelyt kuukausittain ja sinne on yleisöllä vapaa pääsy. 20160623_Padasj-1020.jpgGallerian yhteydessä on kahvila ja käsityömyymälä. Keskustie 16, Padasjoki. padasjoentaideyhdistys.blogspot.fi/

9 MAKASIINIMUSEO

20160710_Padasj-1098.jpgPadasjoki-seura ylläpitää kotiseutumuseota Padasjoen kirkonkylässä, hienon Kuusikujan varrella. 20160710_Padasj-1094.jpg

Museo on avoinna tilauksesta ja seuran omien tapahtumien yhteydessä. Se sijaitsee Saksalan kartanon maalla ja rakennettiin alunperin pitäjänmakasiiniksi eli lainajyvästöksi vuonna 1850. Kuusikuja, Padasjoki. padasjokiseura.blogspot.fi/

10 KIRKKO

20160623_Padasj-1060.jpgVanha 1624 rakennettupuukirkko paloi vuonna 1924. Uuden W. G. Palmqvistin suunnitteleman kirkko valmistui vuonna 1928. Urut valmisti Kangasalan Urkutehdas 1947.

11 LAIVARANTA

20160522_Padasj-2008.jpgPadasjoen suosituin käyntikohde on varmasti laivaranta. 20150706_MyllisPadasj-1017.jpgVierasvenesataman ravintolasta Kiuasniemi Marinasta löytyy monenlaista purtavaa ja janojuomaa. Terassilta on mukava seurailla veneliikennettä. Rannassa järjestetään kesän mittaan erilaisia musiikki- ym. tapahtumia. 20150706_MyllisPadasj-1004.jpgMarinan vieressä on kesätori ja kunnan-matkailuinfo. Infosta voi vuokrata polkupyöriä ja soutuveneitä.20150706_MyllisPadasj-1015.jpg

 

Laivarannasta pääsee taas laivaristeilylle20150706_MyllisPadasj-1010.jpg

M/S Jenni-Maria III aloittaa liikennöinnin Padasjoelta Kelventeen saaren kansallispuistoon. Reitti ajetaan kolme kertaa viikossa heinäkuun 5. päivästä elokuun ensimmäiselle viikolle kolme kertaa viikossa. Tiistain, keskiviikon ja torstain Kelventeen reitin lisäksi tehdään tilausristeilyjä. Viikonloppuisin ajetaan kotisataman Sysmän ja Kuhmoisten välillä.

Vielä viime kesänä risteilleen M/S Elbattaren kippari jäi eläkkeelle eikä uutta löytynyt.

 

20160522_Padasj-2009.jpgPienempi ryhmä voi vuokrata taksiveneen kuljettajalla omaan käyttöönsä Kiuasmarinasta.

20160731_121944.jpgJos iskee himo lähteä Päijänteelle saunomaan, voi samaisen marinan kassalta kysyä vuokralle saunalauttaa.

 

12 TUOMASTORNIT

20160607_Myllis-3006.jpgKullasvuoren ulkoilualue sijaitsee pari kilometriä Padasjoen kirkolta pohjoiseen. Kullasvuoren laella on komea kaksoistorni, jonne kävellään pysäköintialueelta pururataa reilu kilometri. 20160607_Myllis-3009.jpgKorkeampi maisematorni kohoa puidenlatvojen yläpuolelle ja sieltä aukeaa komea näkymä Päijänteen saaristoon ja ympäröiviin metsiin.20160607_Myllis-3015.jpg

 

13 FRISBEEGOLF

20160607_Myllis-3003.jpgTuomastorneja ympäröivässä Kullasvuoren metsässä risteilee korkeatasoinen frisbeegolfrata. Padasjoki DiscGolfParkin rata on täysimittainen 18-väyläinen. Kiekkoja voi vuokrata Kiuasmarinan matkailuinfosta.

 

14 KELLOSALMI

20160623_Padasj-1069.jpg5 km Padasjoen kirkolta pohjoiseen. Salmen rannalla Siltapuistossa on Kahvila-ravintola Kelossin suuri terassi. Pizzat ovat herkullisia! Varaudu viikonloppuina jonottamaan.20160623_Padasj-1063.jpg20160623_Padasj-1070.jpg

15 ENNI IDIN MÖKKI JA TAIDEKAHVILA

20160710_Padasj-1110.jpgMökki on avoinna sunnuntaisin kesäkuun alkupuolelta elokuun alkupuolelle klo 12-15. 20160710_Padasj-1104.jpgEnni on maalannut mökkinsä kaikki seinä- ja lattiapinnat sekä huonekalut naivistisilla kuvilla, tehdessään surutyötä miehensä kuoleman jälkeen. 20160710_Padasj-1101.jpgKaton hän jätti maalaamatta jotta yhteys taivaaseen säilyisi. 20160710_Padasj-1102.jpgEnni Id on osallistunut naivistien taidenäyttelyihin Suomessa mm. Tanskassa.

20160710_Padasj-1111.jpgMökin piharakennuksessa toimii kesäkahvila.

20160710_Padasj-1105.jpg

16 SEPÄNMÄKI

20160731_SepanmTorit-101.jpgSepänmäki eli kyläsepän museoalue löytyy 7 kilometrin päästä Mylly-Mäkelästä Langantieltä, kun lähdetään ajamaan kohti Torittua tietä no 3254.

20160731_SepanmTorit-111.jpgMuseoalueen vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta.

20160731_SepanmTorit-117.jpgKunta on ostanut tilan ja luovuttanut Toritun kylätoimikunnan hallintaan ja hoitoon.

20160731_SepanmTorit-113.jpgKyläläiset ovat talkootyönä kunnostaneet rakennukset, kattaneet ja muutoinkin pitäneet rakennuksia kunnossa.

20160731_SepanmTorit-123.jpgTila on Museoviraston suojeluksessa.

20160731_SepanmTorit-108.jpg

Sepänmäeltä pääsee Toritun Kunto-, Luonto, ja Kultturipolulle. Museolta löytyy opasvihkosia reitille (ja yksi kappale sattaa löytyä Mylly-Mäkelästäkin).

 

17 AUTTOINEN

Auttoinen on metsäylängön suurkylä keskiajalta. Alkuperäinen asutus on tiivisti keskellä kylää, peltojen ympäröimänä. Myös Auttoisissa on kesäaikaan taidenäyttelyitä. Auttoinen sijaitsee Hämeenlinnatien varrella noin 9 kilometrin päässä Padasjoen ABC:n risteyksestä. Hiekkatien kautta Auttoisista on Mylly-Mäkelään matkaa 11 kilometriä. Ars Auttoinen on avoinna kesäkuun loppupuolelta elokuun ensimmäiselle viikolle osoitteessa Keinuhongantie 17, 17610 Auttoinen.

Keinuhongan puodit

20160710_Padasj-1079.jpgKylää halkovan päätien laidalla on Keinuhongan tila.

20160710_Padasj-1083.jpgSuvimarja Lifestyle-puoti ja Navettamarket on avoinna kesäaikaan päivittäin sekä myös Joulunalusviikoilla.

20160710_Padasj-1082.jpg

Valikoimaan kuuluu sisustustuotteita, vaatteita ja koruja. 20160710_Padasj-1084.jpgYläkerrasta löytyy lähiruokatuotteita, mm. lihaa ja makkaraa. Valikoima vaihtelee sesongin mukaan. Navetoissa on kasvamassa n. 600 sarvipäätä. 20160710_Padasj-1086.jpgKahvilakin löytyy, kesällä terassilta ja talvella navetasta.

20160710_Padasj-1076.jpg

Keinuhongassa järjestetään Sonnirokki elokuussa ja sadonkorjuumarkkinat syyskuussa. www.keinuhonka.fi

20160710_Padasj-1081.jpg

18 TAURUKSEN RETKEILYALUE

Retkeilystä innostuneille löytyy Padasjoelta kuusi kilometriä etelään Taruksen retkeilyalue, jossa on polkureittejä sekä telttailupaikkoja, vuokrakämppiä ja -laavuja. Tarukselta on yhteys satakilometriselle Ilvesvaelluksen polkuverkostolle sekä Evon retkeilyalueelle.

19 PADASJOEN HARRASTAJATEATTERI RY

20160623_Padasj-1013.jpg

Kesäteatteri on toiminut Padasjoella vuodesta 2001. Kesäteatteri toimii Nyystölässä osoitteessa Kavarmäentie 156, noin kolmen kilometrin päässä keskustasta. Katsomo on suojassa tuulelta ja sateelta. Tietoa esityksistä ja aikatauluista löytyy kotisivuilta: http://www.padasjoenharrastajateatteri.com

KESÄLLÄ 2017 ottaa kantaa vanhusten elämiseen ROLLAATTORIKAPINA

 

Mainokset